Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisema digitaalisen kulttuuriperinnön viitearkkitehtuuri antaa museoille yhteisen suunnan digitaalisten aineistojen hallintaan, käyttöön ja säilyttämiseen. Se ei sido museoita tiettyihin järjestelmiin, vaan kokoaa yhteen periaatteet ja vaatimukset, joiden pohjalta tiedonhallintaa voidaan arvioida kokonaisuutena. Tavoitteena on, että kulttuuriperintötieto säilyy löydettävänä, saavutettavana ja yhteentoimivana myös järjestelmien ja teknologioiden vaihtuessa.
Museoille tämä merkitsee digitaalisen tiedon tarkastelua koko sen elinkaaren ajan. Pitkäaikaissäilyttämisen tarpeet, riittävä dokumentointi ja metatietojen laatu on huomioitava jo tallennusvaiheessa. Näin voidaan vähentää ylimääräistä työtä, kun aineistoja myöhemmin siirretään esimerkiksi kansallisiin palveluihin. Yhteiset sanastot, ontologiat ja luettelointikäytännöt eivät ole vain teknisiä yksityiskohtia, vaan edellytyksiä tiedon säilymiselle ymmärrettävänä ja käyttökelpoisena.
Järjestelmähankinnoissa huomio siirtyykin yksittäisten ominaisuuksien rinnalla tiedon siirrettävyyteen. Museoiden on huolehdittava siitä, etteivät tiedot ja niiden käsittelyprosessit jää yhden toimittajan, teknologian tai yksittäisten työntekijöiden osaamisen varaan. Olennaisia kysymyksiä ovat:
– Saadaanko aineistot tarvittaessa ulos järjestelmästä käyttökelpoisessa muodossa?
– Ovatko järjestelmän rajapinnat riittävän hyvin dokumentoituja integraatioita varten?
Samat kysymykset koskevat sekä museokokoelmia että rakennettua ja arkeologista kulttuuriympäristöä. Kulttuuriympäristötietoa hyödynnetään museoiden oman työn ohella esimerkiksi kaavoituksessa, lupamenettelyissä, tutkimuksessa ja viranomaisyhteistyössä. Vaikka kokoelma- ja kulttuuriympäristötietoa hallittaisiin eri ratkaisuilla, niiden väliset tietovirrat, vastuut ja yhteydet kansallisiin palveluihin olisi tärkeää tunnistaa yhtenä kokonaisuutena. Viitearkkitehtuuri tarjoaa tähän yhteisen tarkastelukehyksen.
Collecte on yksi vaihtoehto viitearkkitehtuurin periaatteiden viemiseksi käytäntöön. Sen palveluihin kuuluvat sekä kokoelmanhallinta että kulttuuriympäristötiedon hallinta. Selainpohjaista palvelua kehitetään tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa, ja sitä käyttää jo yli 50 museota, säätiötä tai arkistoa. Kaikki lähtee kuitenkin museon omista prosesseista. Niiden kartoittaminen on luonteva lähtökohta myös silloin, kun museo arvioi nykyisen järjestelmänsä tulevaisuutta tai mahdollista järjestelmänvaihtoa.
Tutustu digitaalisen kulttuuriperinnön viitearkkitehtuuriin
Niko Kettunen
Growth Specialist
+358 40 8400 256
niko.kettunen@eduix.fi